Kauneimmat kihla- ja vihkisormus -yhdistelmät
Kultasepät Andreasenin kauneimmat sormusyhdistelmät
Kihla- ja vihkisormukset ovat elämän tärkeimpiä sormuksia. Ne ovat ainutkertaisia koruja, jotka kantavat jokaisen morsiusparin tarinan. Yhä useammin parit haluavat sormusyhdistelmän, joka sointuu kauniisti yhteen.
Oli sitten kyse yksinkertaisen laakean kihlasormuksen yhdistämisestä näyttävään solitaire-timanttivihkisormukseen tai säkenöivän Halaaja-kihlan yhdistämisestä halo-sormukseen, on sormusyhdistelmät hyvä suunnitella yhdellä kertaa.
Kultasepät Andreasenin sormukset voidaan valmistaa siten, että olemassaoleva kihla voidaan sovittaa uuden vihkisormuksen alle. Kaunein sormusyhdistelmä syntyy kuitenkin silloin kun suunnitellaan kihla ja vihkisormus yhdessä.
Näin molemmat sormukset voidaan valmistaa tarkasti oikeaan kokoon ja kihlasormuksen muoto voidaan huomioida vihkisormuksen muotoilussa, mutta myös toisinpäin. Näin taataan tiiviisti ja kauniisti istuva sormuspari.
Kultasepät Andreasenilla tarjoamme myös mahdollisuuden teetättää uusi vihkisormus vanhasta kihlasormuksesta tai päinvastoin. Tämä voi olla erityisen merkityksellistä, jos vanha sormus on kulkenut mukana vuosia ja sillä on tunnearvoa.
Teettämällä uusi sormus vanhasta materiaalista, säilytetään vanhan sormuksen tarina samalla kun luodaan uusi merkittävä luku rakkauden tarinaan.
Kultasepät Andreasenilla ammattitaitoiset kultasepät auttavat sinua luomaan unelmiesi kihla- ja vihkisormusyhdistelmän. Tarjoamme laajan valikoiman sormusmalleja ja materiaaleja sekä mahdollisuuden räätälöidä sormukset juuri sinun ja kumppanisi näköisiksi.
Olipa valintasi sitten klassinen ja yksinkertainen muotoilu tai näyttävämpi koristeltu sormusyhdistelmä, me autamme sinua löytämään juuri teille sopivan vaihtoehdon.
Suunnittelu kanssamme on helppoa, ja uniikkisormusten kustannukset ovat pitkälle samaa luokkaa kuin valmiin mallistomme sormusten. Juuri teille sopivan vaihtoehdon toteuttaminen on yhteydenoton päässä.
Sormusyhdistelmä – kihla- ja vihkisormus – on merkittävä ja ikimuistoinen valinta. Se edustaa rakkautta ja sitoutumista, ja sen tulisi olla ainutlaatuinen ja merkityksellinen parin rakkaustarinalle.
Kultasepät Andreasenilla olemme sitoutuneet auttamaan sinua luomaan unelmiesi sormusyhdistelmän, joka hehkuu kauneutta ja symboloi teidän ainutlaatuista rakkauttanne.
Kauneimmat sormusyhdistelmät
Malliston valmiiden sormusten yhdistämiseen on valtava määrä erilaisia vaihtoehtoja. Tässä muutamia Kultasepät Andreasenin kauneimpia kihla ja vihkisormusyhdistelmiä. Loppu on mielikuvituksen ja luovuuden varassa.
Halaaja – Idea -sormusyhdistelmä
Pienten timanttien säkenöivällä rivillä valmistettu Halaaja on yhdistetty siron kolmikiviseen Idea-sormukseen. Idean suurempi keskikivi on kuin tehty Halaajan syleiltäväksi.
Idean voi toteuttaa myös erikoishiontaisilla timanteilla, jolla yhdistelmään voi lisätä persoonallisuutta ja näyttävyyttä. Ja yhdistelmän toiselle puolelle voi hankkia timanttihäälahjaksi toisen Halaajan, jolloin kokonaisuus on täydellinen.
Tutustu molempiin mallistoihin:
Halaaja timanttirivisormus – Kivetön Halaaja-kihlasormus
Halaaja – Classic -sormusyhdistelmä
Halaaja on suunniteltu käytettäväksi näyttävällä keskikivellä valmistetun vihkisormuksen parina. Se on ihana ja persoonallinen myös yksinäisenä kihlasormuksena. Varsinkin jos valittuun hääpäivään on vielä aikaa, Halaaja säkenöi sormessa edukseen pitkän aikaa.
Tässä Halaaja yhdistyy kauniisti yksikivisen Classicin kanssa.
Tutustu mallistoihin:
Halaaja timanttirivisormus – Kivetön Halaaja-kihlasormus
Classic – Kierre -sormusyhdistelmä
Tässä Classic-sormuksen ympärille rakennetussa sormusyhdistelmässä Classic-solitaire kätkee viereensä uusimman tulokkaamme Kierre-kihlasormuksen, jossa muutoin pelkistettyyn flakka-sormukseen on taottu kierre, joka tekee tilaa Classicin yksinäiselle timantille.
Minimalistinen ja persoonallinen yhdistelmä. Kierre-sormus esitellään pian, linkki mallistoon tulee myöhemmin.
Tutustu mallistoihin:
Tulppaani – Ikuisuus -sormusyhdistelmä
Yksi suosituimmista tavoista luoda kaunein sormusyhdistelmä on valita kihlasormus ja vihkisormus, jotka täydentävät toisiaan. Yhdistämällä samankaltaisia muotoiluelementtejä, kuten koristeluja tai kivien asettelua, saadaan aikaan harmoninen ja tasapainoinen kokonaisuus.
Hyvänä esimerkkinä tämä Tulppaanin ja Ikuisuus-allianssisormuksen yhdistelmä, missä Ikuisuus-kihlan siro kivirivi laajenee vihkisormuksessa Tulppaaniksi. Allianssisormukselle on jätetty Tulppaanin viereen tila johon kihlasormus solahtaa tiiviisti.
Tutustu mallistoihin:
Smaragdihiottu Classic ja Halaaja -sormusyhdistelmä
Suosittuja ovat myös kihla ja vihkisormus yhdistelmät jotka tuovat kontrastia, niinkuin tässä smaragdihiotulla timantilla valmistetun Classic-solitairen ja hillityn pyöristetyn Halaajan tapauksessa. Tässä smaragdihionnan kulmikkuus ja Halaajan pehmeä pyöreys täydentävät toisiaan.
Koska molemmat sormukset on valmistettu Kultasepät Andreasenilla, niiden istuvuus yhdessä on täydellinen ja Classicin timantti nousee kauniisti Halaajan yläpuolelle, eivätkä sormukset riitele keskenään.
Tutustu mallistoihin:
Halaaja timanttirivisormus – Kivetön Halaaja-kihlasormus
Punakultainen uniikkiyhdistelmä
Toisaalta jotkut parit haluavat korostaa kihlasormuksen ja vihkisormuksen yksilöllisyyttä. Tässä tapauksessa suunnitellaan sormukset, jotka ovat omalta osaltaan kauniita yksinään, mutta jotka muodostavat yhdessä harmonisen kokonaisuuden. Tämä antaa tilaa parin omalle taiteellisuudelle ja mahdollistaa sormusyhdistelmän muotoutumisen juuri heidän näköisekseen.
Silloin kun sormusyhdistelmät suunnitellaan puhtaalta pöydältä juuri vihkiparin näköiseksi, on mahdollista toteuttaa juuri pariskunnan näköisiä unelmia.
Kultasepät Andreasen on tunnettu juuri asiakkaan mittojen mukaan valmistetuista sormuksista. Sormusyhdistelmät ovat sepillemme innostavaa suunniteltavaa ja valmistettavaa, sillä niissä pääsee toteuttamaan asiakkaan luovuutta ja samalla valmistamaan kauneimpia mahdollisia sormuksia, jotka ovat juuri kantajiensa näköisiä.