Unelmasta uniikki viimeistä piirtoa myöten

(Kuvassa on eräälle pariskunnalle suunnittelemamme sormuspari, joiden yhteisenä teemana on ikuisuus-symboli.)

Naimisiinmeno on yksi suurimmista tapahtumista ihmisen elämässä. Häihin uhrataan nykyään enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa kuin mihinkään muuhun juhlaan. Viime vuosituhannella Suomessa naimisiinmeno tapahtui useimmiten melko vakiintuneella kaavalla aina kosinnasta kirkonmenoihin, mutta nykyisin hääjuhlat tekevät kaikkensa murtautuakseen ulos vanhoista juhlaperinteistä.

Hääpari haluaa että heidän suuressa juhlassaan on muutakin muisteltavaa kuin kirkko, koristelu ja karjalanpaisti. Häät yksilöidään pienintä yksityiskohtaa myöten hääparin näköiseksi. Valkoinen hääpuku ainoana vaihtoehtona on jäänyt ajastaan jälkeen. Metallimorsiamet menevät naimisiin mustassa nahkapuvussa raskaan musiikin soidessa urkujen sijasta ja historiaan rakastuneet etsivät innoituksensa menneitten aikakausien asuista ja teemajuhlista. Juhlatilan sisustus, kattaus ja juhlien ruokalista noudattavat usein parin itsensä valitsemaa teemaa, joka jollain tavalla yhdistää vieraat osaksi pariskunnan suurta unelmaa.

Tätä trendiä heijastaa myös se, kuinka paljon enemmän aikaa sormuksien suunnitteluun varataan. Sormusten suunnittelu alkaa usein jopa vuotta aikaisemmin. Lyhyempikin aika riittää tarvittaessa, mutta sormuksiin suhtaudutaan vakavasti eikä niitä jätetä viime tinkaan. Usein asiakkaalla on jo meitä lähestyessään mielessään idea sormuksista, mutta monessa tapauksessa suunnittelu aloitetaan täysin tyhjältä pöydältä. Joskus hääparilla on mielessään koristeaihe, joka toistuu häiden teemassa ja on luontevaa että samaa aihetta käytetään myös sormusten muotoilussa. Lähestyipä asiakas meitä tyhjin käsin tai internetistä tulostetun valokuvanipun kanssa, kultaseppämme varmistavat että sormuksista tulee aivan yhtä ainutlaatuiset kuin häistäkin.

Sormukset luonnostellaan käyttäen uusimpia 3D-suunnitteluohjelmistoja ja luonnoskuvat liikkuvat kätevästi asiakkaan ja liikkeemme välillä sähköpostitse. Muutaman luonnoskierroksen aikana päätetään sormusten muoto, materiaali ja kivien koot ja lukumäärä. Tämän jälkeen sormuksista on tehdään 3d-malli, jonka pohjalta sormukset lopulta valmistetaan. Alusta asti suunnitellut sormukset ovat takuulla uniikit ja juuri unelmien näköiset.

Kultasepän rooli häävalmisteluissa ei nykyään rajoitu pelkästään sormuksiin. Yksilöllisiin häihin teetetään usein myös muita koruja ja koriste-esineitä ja kiitoslahjoja. Varsinkin häissä joissa on historiallinen teema, kultaseppää tarvitaan valmistamaan hääpukuihin ajanmukaisia koruja korvakoruista timanttikoristeisiin otsapantoihin. Myös nykymorsiamen hääpukuun voi teettää näyttävän uniikkikorun. Hieno ele on myös teettää morsiammen korusta yksinkertaisempi versio kaasojen pukuihin. Koru on samalla myös kaasoille kiitos suuresta avusta. Bestmaneilla yhdistävänä visuaalisena elementtinä voivat toimia samaan teemaan teetetyt solmiopidikkeet tai kalvosinnapit. Ompa niinkin käynyt että koko polttariporukka on saanut käsin kaiverretut taskumatit muistoksi sulhasen railakkaasta illasta.

Kultasepän rooli häiden järjestelyssä on merkittävä, oli sitten kyse yksinkertaisista vihkisormuksista tai kokonaisesta korusarjasta osana hääparin juhlavaatetusta. Nykyään, kun maistraatissa solmitut avioliitot yleistyvät, eikä kirkossa vihkiminenkään ole enää itsestäänselvyys, voidaankin todeta: Naimisiin pääsee helposti ilman pappia, mutta ei ilman kultaseppää.

Mietityttääkö sormuksen KOKO?

Sormuksen osto-opas

Tutustu oppaaseen

Etkö löytänyt MIELEISTÄSI?

Tilaa uniikkikoru

Tilaa uniikkikoru