Made in Tampere

Tamperelainen Kultasepät Andreasen on kultaseppä Reijo Andreasenin perustama, jo yli 30 vuotta alalla toiminut kultasepänliike, jonka tiloissa toimivat myymälä sekä kultasepänpaja.

Nykyisin liikkeen toiseksi pääsepäksi Reijon rinnalle on astunut hänen poikansa Jussi Andreasen, joka vastaa kultasepäntöiden lisäksi korujen suunnittelupuolesta. Liike sijaitsee aivan Tampereen keskustassa Hämeenkatu 30:ssä Hämeenpuiston päädyssä.

Andreasen on keskittynyt myymään omaa vihki- ja kihlasormusmallistoaan, jonka vahvuus on mallien sovellettavuus asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Koruissa skandinaavista klassista ja ajatonta estetiikkaa

Pajatiloissa Reijo, Jussi sekä kolme seppää valmistavat sormukset, uniikkityöt ja korjaustyöt aina alusta loppuun asti. Kultasepät Andreasenin palveluihin kuuluvat lisäksi myös helmenpunonta ja kaiverruspalvelut.

Andreasenin sormusmallistossa yhdistyvät skandinaavinen klassinen ja ajaton estetiikka nykypäivän muotoiluun. Laatu ja aikaa kestävät mallit ovat Andreasenin kultaseppien mielestä vihkisormuksen tärkeimpiä ominaisuuksia. Siksipä sepät käyttävät koruissaan aina tarkoin valikoituja laadukkaita materiaaleja, timantteja ja jalokiviä.

Sormustilaukset valmistetaan aina tilauskohtaisesti asiakkaan mittojen mukaisesti, jolloin onnistuu myös erilaisten pienten muutosten teko malleihin.

Andreasen valmistaa myös uniikkikoruja, jotka suunnitellaan asiakkaan kanssa yhdessä, ammattimaisen sepän ammattitaidolla.