Timantin ytimessä – Paino

Neljäs C artikkelisarjassamme on Carat, eli timantin paino. Vaikka artikkeli on neljäntenä sarjassa, on paino ehkä siltikin vanhin timanttien arviointikriteeri.

Timantin paino ilmoitetaan karaateissa. Nykyisin yksi karaatti on 200 milligrammaa eli 0,20g, mutta ennen 1900-lukua se on vaihdellut hieman eri maissa.

Sana karaatti tulee arabian kielen sanasta ’qirat’ joka tarkoittaa johanneksenleipäpuun siementä, jota muinoin käytettiin itämaisissa basaareissa vaakojen vastapainona. Uskottiin että kaikki johanneksenleipäpuun siemenet ovat saman painoisia.

Nykyisin tämä on tarkkuusvaaoilla osoitettu vääräksi ja Ranskassa vuonna 1907 järjestetty Yleinen paino- ja mittakonferenssi vakiinnutti että jalokivien massan yksikkö, karaatti on tasan 200 milligrammaa. Karaatin virallinen suomalainen lyhenne on ka, mutta usein käytetään kansainvälisempää lyhennettä ct.

Timantin koon ilmoittaminen painon perusteella on etenkin kultasepälle kriittinen seikka. Timantin hionnan laatu vaikuttaa kiven halkaisijaan.

Jos kivi on hiottu matalaksi, se on halkaisijaltaan suurempi kuin samanpainoinen ideaalihiottu. Tällöin valo taittuu timantissa väärin ja sen loisto kärsii. Käyttämällä painoa mittayksikkönä taataan se, että timantissa on suhteessa paras hionta.

ISOJA KIVIÄ MAAILMALTA

Suomalaisille varmaankin tutuin timantti on Afrikan tähti. Silloin tarkoitetaan Suurta Afrikan tähteä, joka viralliselta nimeltään on Cullinan I.

Sen hiottu paino on 530.4 karaattia. Se on kuitenkin hiomattomana ollut vielä reilusti suurempi. Raakatimantti Cullinan löydettiin Etelä-Afrikasta vuonna 1905 ja sen paino oli 3106,75 karaattia, eli 621,35 grammaa.

Se oli yli kaksi kertaa suurempi kuin yksikään aiemmin löydetyistä timanteista. Se oli toiselta reunaltaan täysin sileä, joten asiantuntijat päättelivät että se on ainoastaan osa vielä isommasta kappaleesta joka on edelleen löytämättä.

Löytö herätti niin suurta huomiota lehdistössä, että siitä tehtiin välittömästi lasinen kopio, joka hämäyksen vuoksi kuljetettiin aseistetussa saattueessa Lontooseen, samaan aikaan kun aito Cullinan kulki huomaamattomasti postipaketissa.

Kaivoksen omistaja Sir Thomas Cullinan lahjoitti kiven kuningas Edvard VII:lle, joka palkkasi Hollantilaiset Asscherin veljekset leikkaamaan ja hiomaan sen pienemmiksi timanteiksi, sillä sen keskellä oli suuri musta sulkeuma. Kuvassa lasinen kopio, sillä varsinainen timantti on pilkottu.

Vuonna 1908 korkea-arvoinen yleisö kokoontui seuraamaan kun Joseph Asscher halkaisi valtavaa jalokiveä. Saadakseen hiottua mahdollisimman kauniita timantteja, Asscherin oli osuttava kiveä juuri oikeaan kohtaan, jotta kivi lohkeaisi kidepintojen suuntaisesti.

Yleisö pidätti henkeä, kun ensimmäisellä yrityksellä Asscher löi kiveen, mutta mitään ei tapahtunut ja ainoastaan työkalu rikkoontui. Asscher hääti vieraat salista ja ryhtyi valmistamaan uusia työkaluja.

Seuraavalla viikolla paikalle ei kutsuttu vieraita vaan läsnä olivat ainoastaan hermostunut Joseph Asscher ja operaatiota valvomaan saapunut notaari. Tällä kertaa kivi halkesi.

Asscherin tiedetään myöhemmin kertoneen kiven halkeamista seuranneen adrenaliinivyöryn olleen sellainen, ettei hän voinut moneen minuuttiin tehdä muuta kuin tuijottaa haljennutta kiveä. Vasta koottuaan itsensä hän pystyi kertomaan viereisessä huoneessa päivystäneille korkea-arvoisille vieraille hyviä uutisia.

Lopulta Cullinan lohkottiin yhdeksään osaan joista hiotuista timanteista kaikista käytetään nimeä Cullinan. Kun leikkaamisen sivutuotteena syntynyt timanttisilppukin oli hiottu, oli lopputuloksena yhteensä 105 erillistä jalokiveä.

Cullinan I ja II olivat pitkään maailman suurimmat hiotut jalokivi-luokan timantit. Ensimmäistä neljää Cullinania kutsutaan nimellä Afrikan tähti.

Nykyään jalokivikokoelma kuuluu Englannin kruununjalokiviin. Englannin Tower-linnassa olevassa näyttelyssä on esillä kopiot ja niiden yhteydessä ilmoitetaan niiden vakuutusarvon olevan ”mittaamaton”. Kuningatar Elisabet II:n sanojen mukaan suurin osa niistä on epämukavan painavia ja putoavat helposti keittoon.

TIMANTIT SUUREN PELIN NAPPULOINA

Suurilla timanteilla on taipumus ajelehtia maailmalla kansainvälisten konfliktien mukana ja ajoittain joutua myös osaksi valtioiden välisiä kiistoja. Isokokoisilla timanteilla on niin suuri symbolinen arvo, että niiden joutuminen valtioiden välisten kiistojen pelinappuloiksi on ollut tavallista. Näin kävi esimerkiksi 182 karaatin Daria-i-noor (Valon meri) timantille, joka on maailman suurin tunnettu vaaleanpunainen timantti.

Daria-i-noor on louhittu Intiassa, Andhra Pradeshin kaivoksista arviolta 1200-luvulla, jolloin se on ollut vielä osa suurempaa timanttia. Moguliruhtinas Shah Jahanin valloittaessa Intian niemimaan timantti jäi sotasaaliiksi ja se uudelleenhiottiin nykyiseen muotoonsa.

Persian Shaahi Nadir taas puolestaan hyökkäsi Intiaan vuonna 1739 ja valloitti Delhin. Shaahi lupasi palauttaa Delhin hallinnan Moguliruhtinas Muhammadille, jos saisi lunnaakseen koko Mogulien aarrekammion sisällön.

Moguliruhtinas päätti että valtakunta on aarteita arvokkaampi ja lunnaat lähtivät Persiaan. Lunnaiden arvioidaan olleen nykyrahassa 12.6 miljardin punnan arvoiset.

Daria-i-noorin lisäksi saaliissa oli myös muita kuuluisia kiviä, kuten samasta kaivoksesta louhittu kuuluisa 186 karaatin Koh-i-noor (Valon vuori) ja 280 karaatin Great Moghul Diamond (Suuri mogulitimantti). Shaahi ei päässyt nauttimaan saaliistaan kauaa, sillä hänet salamurhattiin 1747 ja aarre katosi taas maailman tuuliin.

Daria-i-noor jäi Persiaan jossa se vaihtoi omistajaa lukuisissa dynastian vaihdoksissa ja kuuluu nykyisin Iranin kansallisaarteisiin. Intia on vaatinut kiveä takaisin.

Vaihdettuaan omistajaa noin vuosisadan ajan Koh-i-noor päätyi Punjabin maharajalle. Brittiläisen kauppakomppanian miehitettyä Punjabin kuningaskunnan, kauppakomppania vaati maharajaa luovuttamaan kiven Kuningatar Victorialle.

Tämä uudelleenhiotutti kiven eurooppalaiseen tapaan ja se istutettiin kuningattaren kruunuun. Nykyisin kivi painaa 105.6 karaatttia kuuluu Englannin kruununjalokiviin ja se siirretään aina hallitsijan vaihtuessa uuteen kruunuun. Koh-i-nooria ovat vaatineet takaisin niin Intia, Pakistan kuin Afganistankin. Pyyntöihin on suhtauduttu kalseasti.

Suomenkin historiaan liittyvä Suuri mogulitimantti puolestaan katosi shaahi Nadirin salamurhan jälkeen vuosikymmeniksi, kunnes vuonna 1774 Amsterdamilaiseen timanttihuutokauppaan ilmestyi armenialainen miljonääri kauppaamaan epäilyttävän saman sävyistä valtavaa 189.62 karaatin painoista, intialaiseen tapaan ruusuhiottua timanttia. Arvellaan, että kadoksissa ollessaan Suuri mogulitimantti uudelleenhiottiin jotta sen alkuperä saataisiin häivytettyä.

Timantin osti rakastajansa kreivi Orlovin välityksellä Venäjän keisarinna Katariina Suuri, joka oli heikkona jalokiviin.

Kreivi Orlov toimi välikätenä, sillä Venäjän kansa purnasi jo entuudestaan keisarinnan kalliiden jalokivien ostelua valtionkassasta.

Timantti nimettiin kreivin mukaan Orlov-timantiksi ja se kuljetettiin Pietariin, jossa se istutettiin nk. Keisarilliseen valtikkaan.

Katariina Suuren timantista maksama summa oli niin suuri, että keisarikunta ajautui suuriin talousvaikeuksiin. Rahapulasta kärsineen Venäjän armeijan heikentyminen sai Ruotsin kuningas Kustaa III:n hyökkäämään Venäjälle vaatimaan Suuressa Pohjan sodassa miehitettyä ”Vanhaa Suomea”, johon kuuluivat Viipuri, Hamina, Lappeenranta ja Savonlinna.

Nykyisin Orlov on näytillä Moskovassa Kremlin kokoelmissa ja sen on yksi niin kutsutuista ”Romanovin kivistä”. Orlovia ei kukaan ole vaatinut venäläisiltä takaisin.